Rautatieaseman vesijohdon uusimistyöt valmistuivat aikataulussa
Kaivokadulla Rautatieaseman edessä kulkevan, marraskuussa Rautatientorin metroasemalla suurvuodon aiheuttaneen vesijohdon uusimistyöt ovat valmistuneet aikataulun mukaisesti. Vesijohto otettiin käyttöön keskiviikkona 7. huhtikuuta. Kadun asvaltointi ja muut viimeistelytyöt valmistuvat toukokuun aikana. Sokoksen puoleinen pääty kadusta pyritään saamaan kuntoon vapuksi.
Vesijohto uusittiin lähes sadan metrin matkalta erityisvahvaksi teräsputkeksi. Vuodon yhteydessä löydetyt reiät vesijohdon betonisessa suojatunnelissa valettiin umpeen ja tunnelin tiiviys tarkistettiin.
Urakoitsijana uusimistyössä toimi Helsingin kaupungin rakentamispalvelu.