Keväällä syntyy paljon ongelmajätteitä - vie omasi konttiin
Kevät siivittää siivousta ja remontointia, mikä näkyy HSY Jätehuollossa ongelmajätteiden suurina vastaanottomäärinä. Huhti–toukokuussa asiakkaat toimittavat jopa tuplamäärän ongelmajätteitä talvikuukausiin verrattuna. Esimerkiksi maaliskuussa 2009 ongelmajätemäärä oli noin 70 tonnia ja huhtikuussa 2009 noin 150 tonnia.
Ongelmajätteitä ovat muun muassa energiansäästölamput, loisteputket, siivouskemikaalit, maalit, liimat, öljyt, akut ja liuottimet. Käyttämättä jääneet lääkkeet voi palauttaa apteekkiin. Keväällä keräykseen kertyy erityisen paljon esimerkiksi maaleja.
Ongelmajätteet voivat aiheuttaa vaaraa tai haittoja ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Tästä syystä olisi hyvin tärkeää, että niitä ei päätyisi vääriin paikkoihin lainkaan. Pääkaupunkiseudulla asukkaita palvelevat noin 70 ongelmajätekonttia, Sortti-asemat ja keväällä kiertävä keräysauto.
Kotitalouksien ongelmajätteitä voi viedä maksutta ongelmajätekonttiin. Tiukan lainsäädännön vuoksi ongelmajätekonttien täytyy olla lukittuina, joten ne sijaitsevat aina joko miehitetyn huoltoaseman tai kaupan pihassa. Avaimen konttiin saa henkilökunnalta.
Ongelmajätekonttien sijainnit löytyvät aluekeräyspisteiden nettihausta www.hsy.fi .
Lisätietoa:
HSY Jätehuolto, ongelmajätevastaava Leif Bergström, puh. 040 758 0806, leif.bergstrom(at)hsy.fi