HSY Seutu- ja ympäristötieto Ilmanlaatu Tietoa ilmansuojelusta Sanasto

Ilmansuojelun sanastoa

Ohessa on avattu termejä, joita käytetään ilmanlaadun yhteydessä. Sanaston selitykset eivät ole kaiken kattavia vaan tehty helpottamaan mahdollisesti näillä sivuilla esiintyvän alan slangin ymmärtämistä. Täsmällisemmät määritelmät löytyvät esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen Ilmakehä ABC -hakemistosta .

| A | B | C | E | F | H | I | K | L | M | N | O | P | R | S | T | U | V | Y |


Alailmakehä: Alailmakehä eli troposfääri on maapallon ilmakehän osa, joka sijaitsee lähinnä maanpintaa (n. 0–10 km). Sääilmiöt tapahtuvat troposfäärissä, ks. myös yläilmakehä.
Altistuminen: Ihmisen ja epäpuhtauden kohtaaminen, ts. ihminen ja epäpuhtaus ovat samanaikaisesti samassa tilassa. Altistuksen määrään vaikuttavat epäpuhtauden pitoisuus ja kyseisessä tilassa vietetty aika.
Antropogeeninen: Ihmistoimintaan liittyvä. Ilmansaasteiden ja kasvihuonekaasujen päästölähteet jaetaan ihmistoiminnan tuottamiin ja luonnollisiin lähteisiin.

Bentseeni: Bentseeni (C₆H₆) on aromaattinen hiilivety. Bentseeni on tunnettu syöpää aiheuttava yhdiste. Ulkoilman bentseeni on peräisin liikenteen päästöistä ja puun poltosta. Bentseenille on annettu raja-arvo.
BC Mustalla hiilellä (engl. black carbon) tarkoitetaan voimakkaasti valoa sitovia hiukkasia, joissa
on korkea epäorgaanisen hiilen pitoisuus. Vapautuu ilmaan pääasiassa polttoprosesseissa.
Bioindikaattori: Bioindikaattori on eliö, eliöyhdyskunta tai sen osa (esim. puiden neulaset, runkojäkälät), jonka avulla tutkitaan ympäristön laatua. Bioindikaattorin rakenteen, toiminnan tai kemiallisen koostumuksen muutos ilmentää mm. ilman epäpuhtauksien esiintymistä, levinneisyyttä tai vaikutuksia.

CH₄: Metaani, kasvihuonekaasu. Metaania syntyy kaikkialla, missä bakteerit hajottavat orgaanista ainesta hapettomassa tilassa. Ihmisen toiminnan seurauksena metaania syntyy mm. jätehuollossa, soiden kuivatuksessa ja riisin viljelyssä. Osuus kasvihuonekaasujen päästöistä on maailmanlaajuisesti noin 20 %, Suomessa noin 6 %.
CO: Hiilimonoksidi, häkä. Väritön, hajuton ja mauton kaasu, joka on myrkyllinen hengitettäessä. Hiilimonoksidille on annettu raja- ja ohjearvot.
CO₂: Hiilidioksidi, kasvihuonekaasu. Veden (H₂O) ohella palamisen päätuote, jota syntyy kaikissa palamisprosesseissa joissa on mukana hiiltä. Merkittävin kasvihuonekaasu, jonka osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on yli 80%, maailmanlaajuisesti noin 60 %.

EC: Alkuainehiili (engl. elemental carbon). Vapautuu ilmakehään pääasiassa polttoprosesseissa.
Episodi: Tilanne, jossa ilman epäpuhtauksien pitoisuudet kohoavat huomattavasti normaalia korkeammiksi.

F-kaasut: Fluorikaasut, jotka toimivat kasvihuonekaasuina. Ryhmään kuuluvat fluorihiilivedyt (HFC), perfluorihiilivedyt (PFC) ja rikkiheksafluoridi (SF₆), joita käytetään mm. kylmäaineina ja eristekaasuina. Yhdisteet vastaavat Suomessa noin prosentista kasvihuonekaasupäästöistä, mutta osuus on kasvamassa. Ne voivat säilyä ilmakehässä jopa tuhansia vuosia.
Fossiilinen polttoaine: Muinoin eläneiden eliöiden ja kasvien jäännöksistä muodostunut polttoaine. Niitä ovat maaöljy, kvi- ja ruskohiili, turve ja maakaasu sekä niistä jalostetut tuotteet (esim. bensiini). Fossiillisten polttoaineiden käyttö nostaa lisää ilmakehän kasvihuonekaasuja kuten esimerkiksi hiilidioksidipitoisuutta, mikä voimistaa ilmastonmuutosta.
Freonit: Kloorifluorikaasu eli CFC-yhdiste. Niitä on käytetty jäähdytysaineina kylmäkoneissa (mm. jääkapeissa) ja ponnekaasuina sumutteissa. Freonit ovat myrkyttömiä, mutta tuhoavat yläilmakehän otsonikerrosta ja ovat kasvihuonekaasuja.

Harsuuntuminen: Puiden neulasten määrän vähentyminen. Neulaskadon määrää käytetään puiden yleiskunnon mittarina. Neulaskatoon vaikuttavat ilmansaasteiden lisäksi monet luonnolliset tekijät (puun ikä, kasvupaikka jne.).
Hiekkapaperi-ilmiö: Auton renkaat jauhavat hiekkaa asfalttia vasten, jolloin asfaltista irtoaa hienojakoista pölyä, ks. katupöly.

Ilmanlaatuindeksi: Ilmanlaadun mittari, joka perustuu eri komponenttien vertaamiseen niiden raja-, ohje- ja tavoitearvoihin.
Ilmansaasteet: Ihmisen toiminnasta peräisin olevia terveydelle haittaa aiheuttavia kaasumaisia tai hiukkasmaisia aineita.
Ilmastonmuutos: Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun aiheuttaman maapallon keskilämpötilan nousun aikaansaamat muutokset ilmastossa, joita voivat olla mm. lisääntyneet rankkasateet, myrskyt, helleaallot ja kuivuus sekä muut sään ääri-ilmiöt.
Inversio: Käänteinen ilman lämpötilakerrostuneisuus. Yleensä ilman lämpötila laskee ylöspäin mentäessä. Toisinaan kuitenkin tilanne on päinvastoin ja ylöspäin mentäessä ilma lämpenee ks. myös maanpintainversio.

Karkeat hiukkaset: Suurimpia hengitettävia hiukkasia sanotaan karkeiksi (halkaisija 2,5–10 µm).
Kasvihuoneilmiö: Ilmakehän alimpien osien lämpenemistä kasvihuonekaasujen johdosta. Nykymuotoisen elämän välttämätön edellytys, mutta sen voimistumisen aiheuttama ilmastonmuutos on vakava maailmanlaajuinen ympäristöuhka.
Kasvihuonekaasu: Kasvihuoneilmiöön ja sen voimistamiseen vaikuttavat kaasut, joista tärkeimpiä ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, otsoni, typpioksiduuli (ilokaasu) ja freonit.
Katalysaattori (pakokaasut): Laite, joka puhdistaa pakokaasu ja muuttaa aineita vähemmän haitalliseen muotoon. Laite hapettaa hään hiilidioksidiksi, palamattomat hiilivedyt hiilidioksidiksi ja vedeksi sekä pelkistää typen oksidit typeksi N₂.
Katukuilu: Katu, jota reunustavat korkeat rakennukset. Katukuilussa ilman epäpuhtaudet sekoittuvat ja laimentuvat huonommin kuin avoimessa ympäristössä.
Katupöly: Liikenteen kadun pinnasta ilmaan nostattimia hiukkasia, jotka koostuvat pääasiassa liikenteen ei-pakokaasuperäisistä hiukkasista. Suurimpia lähteitä ovat hiekoitus, tienpinnan ja renkaan vuorovaikutus sekä jarruista syntyvä pöly, ks. myös hiekkapaperi-ilmiö.
Kaukokulkeuma: Ilmavirtojen mukana kulkeutuu ilmansaasteita ja mm. siitepölyjä. Kaukokulkeumalla on erityisen voimakas vaikutus otsonin ja pienhiukkasten pitoisuuksiin ilmassa ja happamaan laskeumaan.
Kaupunkisaarekeilmiö: Rakennetun ympäristön (kadut, rakennukset, lämmön tuotto, ym.) lämpötilaa nostava vaikutus verrattuna “neitseelliseen” tai harvaan asuttuun ympäristöön.
Kemiallinen muutunta: Yhdisteet muuttuvat siten, että ne tuottavat uusia yhdisteitä.
Komponentti (ilmanlaadun yhteydessä): Epäpuhtaus tai sään osatekijä, jota mitataan ilmasta, esim. CO tai tuulennopeus.
Kriittinen kuormitus: Suurin mm. ilmaperäinen laskeuma, jonka luonto sietää ilman merkittäviä vaurioita. Laskennallinen arvo, joka kuvaa pitkän aikavälin tasapainotilaa, mutta ei anna tietoa hetkellisestä tilanteesta.
Kynnysarvo: Määrittelee tason, jonka ylittyessä on tiedotettava tai varoitettava ilmansaasteiden pitoisuuksien kohoamisesta.

Laskeuma: Maahan tai veteen ilmasta laskeutunutta ainetta. Laskeuma voi tulla joko sateen mukana (märkälaskeuma) tai kuivalaskeumana.
Leviämismalli: Leviämismallien avulla voidaan arvioida ilmansaasteiden leviämistä ja pitoisuuksia eri alueilla. Lähtötietoina leviämismalleissa käytetään päästö- ja säätietoja. Mallien avulla saadaan tietoja myös eri päästölähteiden kuten energiantuotannon, teollisuuslaitosten ja liikenteen osuuksista pitoisuuksissa.
Lukumääräpitoisuus: Hiukkasten lukumäärä yksikkötilavuudessa (esim. kpl/cm³) vrt. massapitoisuus.
Lyijy: Pb, kuuluu raskasmetalleihin. Bensiiniin lyijypitoisuuden aleneminen ja sittemmin lyijyttömään bensiiniin siirtyminen näkyy selvästi alentuneina lyijypitoisuuksina ulkoilmassa. Lyijylle on annettu raja-arvo.

Maanpintainversio: Tilanne, jossa maanpintaa lähellä oleva kylmempi ilma jää sitä ylempänä olevan lämpimämmän ilman alle loukkuun. Tällöin erityisesti matalalta tulevat päästöt eivät pääse kunnolla laimenemaan ja sekoittumaan. Esiintyy erityisesti tyyninä aamuina kirkkaan yön jälkeen.
Massapitoisuus: Hiukkasten massa yksikkötilaisuudessa (esim. µg/m³) vrt. lukumääräpitoisuus, pitoisuus.
Merkkiaine: Aine, joka on peräisin pääosin tietystä, juuri sille ominaisesta lähteestä. Esimerkiksi hyvänä biomassan polton merkkiaineena pidetään kaliumia.
Mikrogramma: µg, tuhannesosa milligramma, ts. miljoonasosa grammaa.

Nielu: Ilmansuojelussa tarkoitetaan mitä tahansa prosessia, toimintaa tai mekanismia, joka sitoo ilmansaasteita tai muutoin poistaa kasvihuonekaasuja ilmakehästä.
NO: Typpimonoksidi, ilmassa nopeasti typpidioksidiksi hapettuva kaasu.
NO₂: Typpidioksidi, väriltään keltaoranssista punaruskeaan, vesiliukoinen kaasu.Typpidioksidille on annettu raja- ja ohjearvot. Haitallinen terveydelle hengitettäessä, aiheuttaa laskeumana rehevöitymistä tai happamoitumista sekä kiihdyttää korroosiota.
NO_x: Typenoksidit (NO + NO₂, NO₂:ksi laskettuna). Typenoksideille on kasvillisuuden suojelemiseksi annettu raja-arvo, joka on voimassa laajoilla maa- ja metsätalousalueilla sekä luonnonsuojelun kannalta merkityksellisillä alueilla.
N₂O: Typpioksididuuli eli dityppioksidi eli ilokaasu, joka on kasvihuonekaasu. Typpioksiduulia syntyy liikenteen ja energiantuotannon polttoprosessien sekä typpihapon valmistuksen ja typpilannoituksen seurauksena. Typpioksiduulin osuus kasvihuonekaasujen päästöistä on maailmanlaajuisesti noin 6%, Suomessa noin 8%.

O₃: Otsoni, typen oksideista ja hiilivedyistä ilmassa muodostuva kaasu on hengitysilmassa ihmisille ja kasveille haitallinen ilmansaaste. Yläilmakehässä toimii suojakilpenä UV-säteilyä vastaan. Hengitysilman otsonille on annettu kynnys- ja tavoitearvot.
OC: Orgaaninen hiili (engl. organic carbon). On peräisin orgaanisten yhdisteiden suorista päästöistä tai muodostunut kaasumaisten hiilivetyjen reaktioden ja/tai tiivistymisen kautta.
Ohjearvo: Kansallisia vuonna 1996 voimaan tulleita epäpuhtauksien tunti- ja vuorokausi- ja vuosipitoisuuksien arvoja, jotka ohjaavat suunnittelua.
Otsonikato: Yläilmakehän otsonikato tai otsonikerroksen ohentuma. Se aiheutuu teollisuuden käyttämistä kaasuista (mm. freonit), jotka ovat pysyvästi häirinneet otsonin luonnollista tasapainotilaa.Otsonikato lisää auringon vahingollista UV-säteilyä maanpinnalla.

PAH: Polysykliset aromaattiset hiilivedyt. Useita aromaattisia renkaita sisältäviä yhdisteitä. Useat niistä ovat karsinogeenejä eli syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Esim. bentso(a)pyreeni, jota vapautuu kivhiiltä poltettaessa ja jota on myös tupakansavussa. Bentso(a)pyreenille on annettu tavoitearvo.
Passiivikeräin: Näytteenotin, joka ei tarvita aktiivista näytteen ottoa (pumppua yms.). Voidaan käyttää suuntaa-antavana ilmanlaadun arvioinnissa, HSY käyttää esim. typpidioksidin mittauksissa täydentämään jatkuvatoimisia mittauksia.
Pienpoltto: Pienpoltolla tarkoitetaan tulisijojen käyttöä esimerkiksi kotitalouksissa lisälämmönlähteenä.
Pintalähde: Pieni pintapäästölähde kuten talokohtainen lämmitys ja muu pienpoltto, työkoneet, maatalouden ja kotitalouksien kulutustuotteiden käyttö.
Pistelähde: Sijainniltaan pysyvä suuri päästölähde, jonka päästömäärät mitataan säännöllisesti, laitoksen toiminta vaatii ympäristöluvan.
Pitoisuus: Epäpuhtauden määrä tietyssä määrässä ilmaa. Esitetään yleensä mikrogrammoina epäpuhtautta kuutiometrissä ilmaa (µg/m³). HSY mittaa ulkoilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, vrt. päästö.
PM_2,5: Pienhiukkaset, halkaisija alle 2,5 µm.
PM₁₀: Hengitettävät hiukkaset, joiden halkaisija alle 10 µm. Hengitettäville hiukkasille on annettu raja- ja ohjearvot.
Päästö: Epäpuhtautta pääsee ilmaan esim. pakoputkesta tai savupiipusta. Päästöt laimenevat ja sekoittuvat sääolosuhteiden mukaan muodostaen pitoisuuden esim. ulkoilmassa. HSY ei mittaa päästöjä. Vrt. pitoisuus.
Päästökartoitus: Päästölähteiden ja päästöjen määrän selvitys.

Raja-arvo: Määrittelee suurimmat hyväksyttävät ilman epäpuhtauksien pitoisuudet. Ilmansuojelusta vastaavien viranomaisten tulee huolehtia niiden alapuolella pysymisestä.
Raja-arvon ylitys: Raja-arvot on määritelty siten, että vuodessa sallitaan tietty määrä raja-arvoksi määritellyn tason ylityksiä. Esimerkiksi hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) raja-arvotaso on vuorokaudessa 50 µg/m³, joka saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuoden aikana ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi.
Raskasmetallit: Metallit, joiden tiheys on yli 5 g/cm³. Esimerkiksi nikkeli, kadmium, elohopea, lyijy, arseeni, kromi, kupari. Monet raskasmetallit tunnetaan ympäristömyrkkyinä, kuitenkin useat niistä toimivat pieninä pitoisuuksina välttämättöminä hivenravinteina (kupari, sinkki ja rauta). Raskametallit ovat pääosin peräisin teollisuudesta, hiilivoimaloista, liikenteestä ja jätteenpoltosta. Arseenille, kadmiumille ja nikkelille on annettu tavoitearvo.

Savusumu: Ilmanlaadun episodi. Koostuu yhdisteistä, joita muodostuu auringonvalon reagoidessa hiivetyjen ja typen oksidien kanssa. Niitä pääsee ilmaan autojen pakokaasuista ja teollisuuden päästöistä. Savusumu (engl. smog) on ongelma suurkaupungeissa (tunnetuimmat: Yhdysvalloissa Los Angeles ja Euroopassa Ateena).
Seuranta-alue: Alueelliset ympäristökeskukset muodostavat yksin tai yhdessä ilmanlaatuasetuksessa määriteltyjä ilmanlaadun seuranta-alueita. Ne koordinoivat ilmanlaadun seurantaa toimialueellaan ja valvovat, että seuranta on riittävää ja täyttää mm. EY:n ilmanlaatudirektiiveissä säädetyt tavoitteet. Pääkaupunkiseutu on suuren asukaslukunsa vuoksi oma seuranta-alue.
SO₂: Rikkidioksidi, vesiliukoinen, väritön ja terveydelle hengitettäessä haitallinen kaasu. Aiheuttaa myös happamoittumista, korroosiota ja kasvillisuusvaurioita. Rikkidioksidille on annettu raja- ja ohjearvot.

Tavoitearvo: Pitoisuus tai kuormitus, joka on mahdollisuuksien mukaan alitettava annetussa määräajassa.
Trajektori: Hiukkasten tai kaasun kulkema laskennallinen reitti ilmavirtojen mukana. Yhdestä pisteestä lähtevän tai saapuvan kaasun tai hiukkasen trajektori voidaan laskea, kun tuulet ja päästöt tunnetaan.
Trendi: Ilman saasteiden pitoisuuksien kehittyminen pitkällä aikavälillä.
TRS: Pelkistyneet, haisevat rikkiyhdisteet. Aiheuttavat terveyshaittaa. Haiseville rikkiyhdistelle on annettu ohjearvo.
TSP: Kokonaisleijuma, kaikki ilmassa leijuvat hiukkaset. Kokonaisleijumalle on annettu ohjearvo.

Ultrapienet hiukkaset: Hiukkaset, joiden halkaisija alle 0,1 µm.

Valmiussuunnitelma: Suunnitelma, jonka mukaan toimitaan kohonneiden epäpuhtauspitoisuuksien aikana. Esim. Helsingin kaupungilla on valmiussuunnitelmat kohonneiden hiukkas- ja typpidioksidipitoisuuksien varalta.
Valokemiallinen reaktio: Ilmakehässä tapahtuva eri yhdisteiden reaktio, johon auringon säteily vaikuttaa.
VOC: Haihtuvat orgaaniset yhdisteet, hiilivedyt.

Yläilmakehä: Yläilmakehä eli stratosfääri on maapallon ilmakehän osa, joka alkaa alailmakehän jälkeen (n. 10 km) ja ulottuu noin 50 km:n korkeudelle maasta. Stratosfäärissä sijaitsee elämälle välttämätön otsonikerros, ks. myös alailmakehä, otsonikato.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Ilmansuojelun sanastoa