Energiahyötykäyttö
Kaikkea syntyvää jätettä ei voi kierrättää ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Suuri osa jätteestä, joka nykyisin päätyy kaatopaikalle, voidaan kuitenkin käyttää hyödyksi energiantuotannossa.
Syntypaikkalajitellun sekajätteen käytöllä sähkön ja lämmön tuotannossa korvataan fossiilisia polttoaineita ja lisätään energiaomavaraisuutta. Samalla vähennetään kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää ja pidennetään kaatopaikan käyttöikää. Yhdyskuntajätteen polttaminen on yleistä monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Korkean jätteen kierrätysasteen ja energiakäytön avulla päästään esimerkiksi Ruotsissa 90 prosentin kokonaishyötykäyttöön. Suomessa jätteen hyödyntämisprosentti on 40 prosenttia.