Jätevoimalahanke

Kotitalouksien sekajäte hyödynnetään energiantuotannossa lähivuosina. Vantaan Energia rakentaa ympäristövaatimukset täyttävän jätevoimalan Vantaalle Långmossebergeniin Kehä III:n ja Porvoonväylän risteyksessä olevalle tontilleen. Rakentaminen ajoittuu vuosille 2011–2014.

Jätevoimala auttaa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, sillä laitos vähentää ympäristöhaittoja ja kaatopaikalle päätyvän sekajätteen määrää. HSY jatkaa edelleen työtä lajittelun ja jätemäärän vähentämisen puolesta.

Uudenmaan ympäristökeskus myönsi jätevoimalalle ympäristöluvan 30.12.2009.

Vantaan Energia on aloittanut täydentävän ympäristövaikutusten arvioinnin. Siinä selvitetään, onko jätevoimalassa mahdollista polttaa yhdyskuntajätteen lisäksi pieniä määriä ongelmajätteiksi luokiteltuja jätteitä, kuten esimerkiksi painekyllästettyä puuta ja sairaalajätteitä.

Arviointiselostus on nähtävillä Vantaan Energian verkkosivuilla.

Jätevoimalan käsittelykapasiteetti on 320 000 tonnia vuodessa. Täydentävä ympäristövaikutusten arviointi ei vaikuta laitoksen käsittelykapasiteettiin eikä ympäristöluvassa asetettuihin päästörajoihin.

Jätevoimala rakennetaan Vantaalle, koska Vantaan Energia voitti hankkeesta käydyn tarjouskilpailun.

Jätevoimalan ympäristölupahakemusta edelsi ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jonka YTV teki vuonna 2007. YVA-materiaalit ja tietoa sen kulusta löytyy tältä sivustolta.

Tiedotteita jätevoimalasta

19.11.2010 HSY:n hallitus otti kantaa Vantaan Energian jätevoimalan ympäristövaikutusten arviointiin 

19.12.2008 Vantaan Energia rakentaa jätevoimalan  (pdf, 12 kt)
31.10.2008 Jätevoimalasta jätettiin kaksi tarjousta  (pdf, 11 kt)
23.5.2008 Jätevoimalan tarjouspyyntö liikkeelle  (pdf, 13 kt)
14.12.2007 Jätevoimalan hankintaneuvottelut jatkuvat neljän yrityksen kanssa  (pdf, 12 kt)
1.11.2007 YTV järjestää yleisötilaisuuksia jätevoimalasta  (pdf, 15 kt)
2.10.2007 YTV:n jätevoimalan hankinta etenee  (pdf, 12 kt)
30.3.2007 YTV ja Rosk’n Roll sopivat yhteistyöstä jätevoimalan hankintaprosessissa  (pdf, 12 kt)
12.3.2007 Jätevoimalahankkeen YVA alkaa  (pdf, 13 kt)