Toukokuussa 2010 käyttöönotettu kaasuvoimala pystyy hyödyntämään kaiken vanhalla ja uudella kaatopaikalla kerättävän kaatopaikkakaasun. Voimala on yksi Euroopan suurimmista kaatopaikkakaasun hyötykäyttölaitoksista.
Voimala tuottaa sähköä 15 megawatin teholla. Määrä riittää esimerkiksi noin 7000 omakotitalon sähköntarpeisiin. Lisäksi se tuottaa lämpöä lähinnä Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen omaan käyttöön. Alueesta tulee kaasuvoimalan ansiosta energiantuotannoltaan omavarainen ja lisäksi osa sähköstä myydään.
Uusi voimala vähentää jätteenkäsittelykeskuksen hiilidioksidipäästöjä vuosittain noin 8500 tonnilla.
Kaasuvoimala rakennetaan kahdessa vaiheessa. Voimalan ensimmäinen vaihe valmistui toukokuussa 2010. Toinen vaihe eli ORC (Organic Rankine Cycle) -prosessi valmistuu syksyllä vuonna 2011. ORC-prosessin avulla voidaan tuottaa lisäsähköä hyödyntämällä kaasumoottoreiden pakokaasuista saatavaa lämpöä. Hankkeen kokonaisinvestointikustannus on noin 15 miljoonaa euroa.
Ylen aamu-tv tutustui keväällä 2010 upouuteen kaasuvoimalaan. Katso noin viiden minuutin Luonto lähellä -video Kaatopaikkakaasu tuottaa lämpöä Ämmässuolla
Tiedotteita kaasuvoimalasta
HSY 18.11.2010: Kaasuvoimala on Energiateollisuus ry:n vuoden 2010 ilmastoteko HSY 21.5.2010: Kaasuvoimala vihittiin käyttöön TEM 21.5.2010: Pekkarinen Ämmässuon kaasuvoimalan vihkijäisissä: Suomesta tehtävä jätteetön yhteiskunta Sarlin Oy Ab 21.5.2010:Ämmässuon kaasuvoimala valmiina käyttöön HSY 17.3.2010: Kaasuvoimala sai 3,4 miljoonaa euroa energiatukea TEM 17.3.2010: Ämmässuon kaasuvoimalaitokselle energiatukea 3,4 miljoonaa euroa