HSY jatkaa vesi- ja viemäriverkostonsa saneerausta 

Helsingin seudun ympäristöpalvelut saneeraa tänäkin vuonna Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla useita kymmeniä kilometrejä vesi- ja viemäriverkostoaan. Verkostosaneerauksilla varmistetaan talousveden korkea laatu sekä vedenjakelun ja viemäröinnin toimivuus.

HSY käyttää verkoston saneerausinvestointeihin tänä vuonna 22,5 miljoonaa euroa. Investoinnit rahoitetaan vesimaksulla kuten muukin vesihuollon toiminta.

Saneerauskohteita on kymmeniä ja ne on valittu verkoston kuntotutkimusten perusteella. Myös sellaiset kohteet, joissa on toimintahäiriön riski tai jo havaittu toimintahäiriö, ovat saneerauslistalla. Lisäksi verkostoa saneerataan kymmenien kadunparannushankkeiden yhteydessä, jolloin koko katuosuuden kunnallistekniikka uusitaan samalla kertaa.

Viemäreistä suurin osa saneerataan sujutustekniikalla, ja kohteita on kaikissa HSY:n jäsenkaupungeissa. Sujutuksessa saneeraus sujuu nopeasti ja ilman kaivutöitä. Tekniikan ansiosta liikenteelle ja asukkaille aiheutuu hyvin vähän häiriöitä. Tämän vuoden suurimmat viemärisujutusurakat sijaitsevat Helsingin Töölössä, Kampissa ja Kannelmäessä.

Helsingissä muita suuria saneerauskohteita ovat jo viime syksynä alkaneet Suomenlinnan saarten välisten vesijohtojen uusiminen ja Kalliossa Brahen kentän kokoojaviemärin saneeraus. Espoossa verkostoa saneerataan muun muassa Tapiolan keskuksen perusparannuksen yhteydessä. Kauniaisissa Turuntien kupeessa saneerataan kokoojaviemäriä.

HSY:n saneerauskohteet on merkitty HSY:n verkkosivujen Vesijohto- ja viemärisaneeraukset 2012 -kartalle.